16.8.2012

"Morsian ei katsonut yli vuoteen peiliin"

Tällaiseen otsikkoon törmäsin iltiksen sivuilla. Idean hän oli saanut Italian renesanssiajasta, jolloin nunnia oli ohjattu peilejä välttelemällä eroon turhamaisuudesta. Lisäksi henkilöllä oli ollut anoreksia, josta oli parantunut, mutta hääpaineiden kasaantuessa kai pelkäsi sairastuvansa uudelleen. Koska paineet häitä ja omaa ulkonäköä kohtaan olivat suuret,  päätyi hän peilitön elämä- ratkaisuun.

Aika rohkea veto tänäpäivänä., joilloin paineet ulkonäöstä ovat kovat. Myönnettäköön, että vaikka moni sitä peiliä käyttää, on se meikattu lopputulos on aika kaamea. Hyi minua kun näin sanon, mutta oikeasti kun katselee ihmisiä esim. Helsingin keskustassa, niin huhhuh sitä pakkelin määrää, se loistaa ja kauas! Näkee onneksi niitä onnistuineitakin tapauksia.


Itse olen aikamoinen naturelli, tavallaan. Kotosalla yleensä minulla ei ole mitään meikkiä, kulmat yleensä kestovärjään, koska ne on niin vaaleat, enkä ihan Saimista viitsi ottaa mallia :D Kauppaan mennessä saatan laittaa ripsaria, aina en, enkä töihinkään. Yleensä meikkaan sitten paremmin kun on juhlia tms. tiedossa.
Kai sitä itsekin voisi olla ilman peiliä, kun ei sitä muutenkaan pahemmin käytä ja olisihan se kiva kokeilla miten se vaikuttaisi omaan minäkuvaan. Niitä peilejä yms. mistä voi heijastuksen nähdä on kyllä kaikkialla..

Täällä ABC:n sivuilla videohaastattelu naisesta ja täällä naisen pitämä blogi tuosta ajasta. Naisen kirjoittama teksti blogin yläosasta: "I'm a Cultural Sociologist, a Feminist, and a Frugal Fashionista. 6 Months Before My Wedding I Decided to Go Without Mirrors. For A Year. This Blog Documents My Attempt and the Aftermath." Mielenkiintoinen blogi kyllä.

Niinhän se on, naisen pitäisi olla hoikka kuin mikä ja jos on hiukankaan pyöreämpi, niin heti on läski. Ikävää, mutta niin arkipäiväistä arvostelu on.

Mitenkäs te muut? Löytyykö meikkiä ja mitenkä paljon? Pystyisittekö olemaan ilman peiliä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentit ovat tervetulleita :) Kiitos viestistäsi.